Suoraan sisältöön

Hakeminen ja varhaiskasvatussuhteen irtisanominen

Varhaiskasvatuslain mukaan lapsen oikeus varhaiskasvatukseen alkaa vanhempainrahakauden päättymisen jälkeen.

Varhaiskasvatukseen voi hakea ympäri vuoden ja sitä on haettava

  • viimeistään neljä kuukautta ennen aloitusajankohtaa
  • mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, koulutuksesta tai muutosta paikkakunnalle työn tai opintojen takia eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan (Varhaiskasvatuslaki 17 §).

Hakemuksiin liittyvissä asioissa yhteydenotto päiväkodin johtajaan, yhteystiedot sivussa.

Toistaiseksi voimassa oleva varhaiskasvatussuhde päättyy automaattisesti, kun lapsi aloittaa koulussa. Mikäli varhaiskasvatussuhde halutaan irtisanoa aikaisemmin, on se tehtävä kirjallisesti.