Suoraan sisältöön

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuustovaalit pidetään koulujen alkaessa syksyllä.

Yleistä

Nuorisovaltuusto on merkittävä tekijä monella paikkakunnalla, kun keskustellaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Ensimmäinen nuorisovaltuusto perustettiin Sulkavalle 2001.

Nuorisovaltuusto on se päättävä elin, jolla nuoret voivat todellakin vaikuttaa asioihin. Uusi valtuusto valitaan kerran kahdessa vuodessa. Ehdokkaaksi kannattaa hakeutua rohkeasti. Sinulla on mahdollisuus toteuttaa loistavia ideoita ja tehdä asioita nuorison hyväksi. Olet nuorten asialla. Nuorisovaltuuston ansiota on se että Sulkavalle on aiempina vuosina saatu laadukkaita musiikkitapahtumia, näytelmiä ja teemapäiviä koululaisille. Nuvan nuorilla on aktiivisuutta ja he haluavat osallistua heitä koskevien asioitten päättämiseen. Aikaansaavia jäseniä tarvitaan aina.

Nuorisovaltuuston rooliin kuuluu myös antaa kunnan hallintoelimille tarvittaessa lausuntoja ja tehdä aloitteita nuorisoa koskevissa asioissa. Koska nuorisovaltuuston toiminta on osa Sulkavan nuorisotoimen osallisuuskasvatusta, nuorisovaltuustolla on ollut käytössään koordinaattorina nuorisonohjaaja Tarja Lindberg.

Tulevaa toimintaa

  • Joulumyyjäiset
  • Retket (bänditapahtumat, sählyturnaus jne.)
  • Kevätmessut
  • Aloitetoiminta (osallisuus ja vaikuttaminen kunnan päätöksentekoon nuoria koskevissa asioissa)

Liitteet

Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 (pdf)

Pöytäkirjat

Pöytäkirja 1/2015 (word)
Pöytäkirja 2/2015 (word)
Pöytäkirja 1/2016 (word)
Pöytäkirja 2/2016 (word)
Pöytäkirja 3/2016 (word)
Pöytäkirja 4/2016 (word)

Pöytäkirja 1/2017 (pdf)
Pöytäkirja 2/2017 (pdf)
Pöytäkirja 3/2017 (pdf)
Pöytäkirja 4/2017 (pdf)

Pöytäkirja 1/2018 (pdf)
Pöytäkirja 2/2018 (pdf)
Pöytäkirja 3/2018 (pdf)
Pöytäkirja 4/2018 (pdf)
Pöytäkirja 5/2018 (pdf)

Pöytäkirja 1/2019 (pdf)