Taloudellisten tukien myöntäminen keskeytetään Savonlinnan seudun työllisyysalueella 4.4.2025 alkaen
Tiedote: Taloudellisten tukien myöntäminen keskeytetään Savonlinnan seudun työllisyysalueella 4.4.2025 alkaen perjantaina 4. huhtikuuta 2025 Työvoimapalveluihin kohdistuu valtion toimesta merkittäviä rahoitusleikkauksia. Savonlinnan seudun työllisyysalueella…
Lapsiperheet saavat perhetyötä Eloisasta nyt entistä helpommin
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan lapsiperhepalvelujen perhetyötä voi saada nyt myös ottamalla yhteyttä lapsiperheiden asiakasohjaus Perheneuvoon. Perhetyö on sosiaalihuollon palvelu, jossa vanhempia tuetaan esimerkiksi lapsen eri…
Paloturvallisuuden itsearvioinnilla kannustetaan omatoimiseen turvallisuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen
Asuinkiinteistöjen paloturvallisuutta kartoitetaan taas kevään aikana kotiin postitettavilla itsearviointilomakkeilla Etelä-Savossa. Kyselyssä selvitetään esimerkiksi palovaroittimien määrää ja sijoittelua, poistumisteiden käytettävyyttä, tulisijojen ja hormien nuohousta…
Sulkavan kunnan liikenneturvallisuussuunnitelma
Sulkavan kunnan liikenneturvallisuussuunnitelmassa on kartoitettu kunnan liikenneturvallisuustilanne, liikenneturvallisuustyön nykyiset toimintamallit ja niiden kehittämistarpeet (toimialoittain), asetettu liikenneturvallisuustyön kehittämistavoitteet sekä suunniteltu liikenneturvallisuuden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet…
Digipalvelujen puolesta asioinnin mahdollisuudet laajenevat Eloisassa
Toisen henkilön puolesta asiointi helpottuu, kun Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa ottaa 17.3.2025 käyttöön Suomi.fi-valtuudet avustetun valtuuttamisen palvelun. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole…
Sote-asemien aukioloajoissa supistuksia maaliskuusta alkaen
Etelä-Savon hyvinvointialueen sosiaali- ja terveysasemien aukioloajoissa tapahtuu muutoksia maaliskuun alusta, eli maanantaista 3.3. alkaen. Muutokset koskevat Eloisan yhdeksää sote-asemaa. Kaikkiaan eteläsavolaisia palvelee kolme…
Etelä-Savon hyvinvointialue ja Keski-Suomen hyvinvointialue aloittavat hankeyhteistyön tekoälyn parissa
Etelä-Savon hyvinvointialue ja Keski-Suomen hyvinvointialue aloittavat hankeyhteistyön AI-assistentti ammattilaiselle -hankkeessa. Hankkeessa tutkitaan voisiko tekoäly tukea sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia heidän työssään. AI-assistentti ammattilaiselle…
Tiedote – Eloisan sopeutukset toimintaan
TIEDOTE 3.2.2025 Eloisalle löytyi aluevaltuuston päättämiä lisäsopeutuksia Aluehallitus sai (3.2.2025) vuoden toisessa kokouksessaan eteensä aluevaltuuston päätöksestä johtuneet sopeutustoimet. Aluehallitus merkitsi virkamiesten valmistelemat…
OmaEloisassa uusia henkilökohtaisia ominaisuuksia – digilääkäri maksulliseksi 1.1.2025
Etelä-Savon hyvinvointialueen digitaaliset palvelut ovat ottaneet jälleen askelia eteenpäin. OmaEloisa-sovellukseen on lisätty uusia ominaisuuksia, jotka ovat tuttuja esimerkiksi valtakunnallisesta Omakanta-palvelusta. – Näiden uudistusten…
Lapsiperheiden avoin kohtaamispaikka Sulkavalla
Meidän kunnan lapsiperheiden avoin kohtaamispaikka toimii seurakunnan perhekerhon yhteydessä. Perhekerho kokoontuu Sulkavan Seurakuntatalolla. Kaikki lapset, heidän perheensä ja läheisensä ovat tervetulleita. Lisää tietoa…