Kausikortteja SaPKon otteluihin
Sulkavan kirjastolla on lainattavissa neljä kausikorttia SaPKon kotiotteluihin kaudelle 2025–2026. Käy tiedustelemassa kortteja kirjastolta. Lainausaika toistaiseksi 1 viikko. Varmistathan itse peliajat.
Eloisa on jo toista vuotta maineeltaan paras hyvinvointialue
Maineeltaan parhaaksi hyvinvointialueeksi kiri tänäkin vuonna Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa. Eloisa oli maineeltaan paras hyvinvointialue myös vuonna 2024. Luottamus&Maine -tutkimus selvitti jälleen alueiden mainetta…
Kansalaisten kuuluu huolehtia omasta varautumisestaan – viranomaiset huolehtivat yhteiskunnan toiminnasta
Varautumisella asukkaat, yritykset ja viranomaiset valmistautuvat pahan päivän varalle – pienistä häiriötilanteista isompiin kriiseihin. Asukkaiden tulisi varautua pärjäämään kotona esimerkiksi sähköjen tai vedentulon…
Etelä-Savossa liikkuu huijausviestejä lastensuojelun nimissä
Eteläsavolainen on voinut saada lähiaikoina sähköpostiinsa huijausviestin lastensuojeluna esiintyvältä taholta. Huijausviestissä on voitu pyytää klikkaamaan linkkiä, jotta sähköpostin saaja voisi vaikuttaa lastensuojeluilmoituksen käsittelyyn….
Tiedote Suursoutujen vaikutuksista Sulkavan kyläalueen toimintoihin
VAIKUTUKSET LIIKENNEJÄRJESTELYIHIN JA MUUT HUOMIOON OTETTAVAT ASIAT Olemme Suursoutujen organisaatiossa tehneet perusteellista pohdintaa turvallisuuteen liittyvistä riskitekijöistä sekä myös siitä mitä tämän päivän tapahtumaturvallisuuteen…
AVI:n myöntämä hankerahoitus Sulkavan kunnan nuorisotyöhön
Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Sulkavan kunnalle kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön 40 000 euron hankeavustuksen. Avustuksen turvin voidaan palkata koulunuorisotyöntekijä Sulkavan yhtenäiskouluun syyslukukauden…
Etelä-Savon pelastustoimelle kaksi uutta palvelunumeroa
Etelä-Savon pelastustoimessa on otettu käyttöön kaksi uutta palvelunumeroa kiireetöntä neuvontaa varten. Onnettomuuksien ehkäisyn asiantuntijapalvelut ovat tavoitettavissa numerosta 0201 33 44 07. Numerosta voi…
Seikkailu-urheilun EM-finaali – ARWS Saimaalla elokuun lopulla 2025
Elokuun viimeisellä viikonlopulla kilpaillaan Seikkailu- urheilun EM-finaali Saimaalla. Suomalaisen seikkailu-urheilun lippulaivakilpailu, legendaarinen Endurance Quest Finland isännöi kansainvälisen Adventure Race World Series (ARWS) sarjan EM-finaalia elokuussa…
Uusi Raskaus- ja synnytyspolku perheiden tukena neuvoloissa ja synnytyksessä
Etelä-Savon hyvinvointialueen neuvolat ja synnytyspalvelut ovat tehneet suuren yhteisponnistuksen ja tuottaneet digitaalisen tukipalvelun raskaana oleville ja heidän perheilleen. Raskaus- ja synnytyspolku on OmaEloisa-sovelluksen…
Starttirahan myöntäminen jatkuu Savonlinnan seudun työllisyysalueella toistaiseksi normaalisti
Starttirahan myöntäminen Savonlinnan seudun työllisyysalueella jatkuu toistaiseksi normaalisti. Starttiraha tarjoaa tärkeän avustuksen uusille yrittäjille ensimmäisten kuukausien aikana, jotta yrityksen toiminta voi vakiintua. Starttiraha…