Julkaisuvapaa tiedote: Kuumienkivien alueen veden laatu hyvä
Sulkavan kunta tiedotti Kuumienkivien alueen jätevesivuodosta Alanteeseen perjantaina 31.5.2019. Havaitun jätevesivuodon syynä on ollut se, että alueelle vuonna 2017 rakennetun kerrostalon jätevesiputki oli…
Vinkkejä viikonloppuun!
Nyt kun kesä on toden teolla rymistellyt tänne Sulkavallekin niin nyt on hieno aika hypätä kanoottiin ja lähteä melomaan! Luonto on kauneimmillaan ja…
Tiedote: Rakentamisvirhe Kuumienkivien alueella
Sulkavalla havaittiin tiistaina 28.5.2019, että Kuumienkivien alueella sijaitsevasta sadevesien purkuputkesta tulee jätevettä. Kyseinen purkuputki johtaa sadevesiä Alanteeseen. Ilmoitus asiasta saatiin alueella liikkuneelta kuntalaiselta….
Sulkavan esittelyvideo! Nyt SulKanavalla!
Rakennusjärjestys
hyväksytty RAKENNUSJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Sulkavan kunnanvaltuusto on 31.10.2018 §:ssä 47 hyväksynyt Sulkavan kunnan rakennusjärjestyksen (MRA 93 §). Sulkava 1.11.2018 SULKAVAN KUNNANHALLITUS
Koirankakkaroskistarrat jaossa pientalojen ulkoroskiksia varten
Koirankakkaroskis on pientalon ulkoroskis, johon roskiksen omistaja on ohikulkeville koiranulkoiluttajille merkannut tarralla luvan pudottaa koirankakkapussin. Sulkavan kunta on painattanut kuntalaisten käyttöön 100 koirankakkaroskis…
Vieraslajeista ja niiden torjunnasta
Vieraslajien, haitallisiksi osoittautuneiden kasvi- ja eläinlajien torjunta. Tunnetuimpia vieraslajeja ovat jättiputket ja jättipalsami. Tietoa ja ohjeita löytyy ympäristöhallinnon verkkopalvelusta, täältä. Tällä hetkellä kunnassa ei…
Sähköinen karttapalvelu
Karttapalvelu uudistuu. Yleiskaavat ovat nähtävillä sähköisessä muodossa täällä: https://factacloud01.cgisaas.fi/webgis.sulkava
Varhaiskasvatusta harjoittavan yksityisen henkilön ilmoittamisvelvollisuus
Peruspalvelulautakunta tiedottaa: Yksityinen henkilö tai yhteisö, joka korvausta vastaan harjoittaa lasten varhaiskasvatustoimintaa, on velvollinen kahden viikon kuluessa toiminnan aloittamisesta tekemään ilmoituksen Sulkavan peruspalvelulautakunnalle…