Kesätyöseteli 2026
Kesätyöseteli on työnantajalle maksettava tuki sulkavalaisen nuoren palkkaamiseen kesätöihin.
Sulkavan kunta haluaa tukea yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä, maksamalla tukea työnantajille, jotta he palkkaisivat sulkavalaisia (tai Sulkavalla koulunsa käyviä/käyneitä) nuoria kesätöihin, antaen samalla nuorelle arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten.
Kuka voi saada kesätyösetelin?
Olet oikeutettu kesätyöseteliin, jos olet:
- Syntynyt vuosina 2008 – 2011 ja
- Sulkavalla kirjoilla oleva tai Sulkavalla koulua käyvä nuori
Setelin avulla voit hakea kesätöitä kesäkaudelle 1.5.-30.9.2026. Työnantajana voivat toimia yritykset, yksityiset tai kolmannen sektorin toimijat (yhdistykset). Kesätyösetelin arvo on 250 € ja se on tukea työnantajalle, jotta hän voi palkata sinut kesätöihin.
Seteli on henkilökohtainen ja sitä voi käyttää vain kerran kesän aikana.
Seteli ei käy kunnan tai seurakunnan kesätyöpaikkoihin, eikä siihen ole oikeutta, jos työllistyt kunnan tarjoamaan kesätyöpaikkaan tai saat muuta kunnan myöntämää tukea.
Kesätyösetelillä tehtävän työn tulee kestää vähintään kaksi viikkoa ja työajan tulee olla 30 tuntia viikossa tai yhteensä 60 tuntia kesäkauden aikana.
Kesätyöseteleitä jaetaan kunnan talousarvion mukaisesti.
Mistä kesätyösetelin saa ja miten toimitaan?
Kesätyöseteli haetaan sähköisesti täältä.
Hakuaika päättyy 31.5.2026.
- Setelit myönnetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä erikseen.
- Kesätyöseteleitä jaetaan kunnan talousarvion mukaisesti.
- Jos et käytä saamaasi seteliä, ilmoita siitä välittömästi kunnalle, jotta se voidaan antaa jonossa seuraavalle.
Kun olet saanut kesätyösetelin, etene näin:
- Etsi itsellesi kesätyöpaikka
Voit hakea töitä yrityksistä, yhdistyksistä tai yksityisiltä työnantajilta. - Sovi työstä työnantajan kanssa
Keskustelkaa yhdessä työtehtävistä, työajasta, palkasta ja työsuhteen kestosta. - Tee kirjallinen työsopimus
Työsopimus laaditaan ennen työn alkamista, ja siitä tulee käydä ilmi työsuhteen keskeiset ehdot. - Toimita kesätyöseteli työnantajalle
Anna kesätyöseteli työnantajalle, jotta hän voi hakea tuen maksua kunnalta.
Muistathan, että kesätyöseteli on henkilökohtainen, eikä sitä voi luovuttaa toiselle. Mikäli et käytä saamaasi seteliä, ilmoitathan siitä kunnalle mahdollisimman pian.
Työnantajalle
Työnantajan tulee:
- Solmia nuoren kanssa kirjallinen työsopimus, josta käy ilmi:
- työehtosopimus (jos sovellettavissa)
- työn alkamis- ja päättymispäivä
- työaika
- palkka
- työtehtävät
- Perehdyttää nuori työntekoon ja ohjata häntä työn aikana
- Antaa nuorelle työtodistus työsuhteen päättyessä
Huolehdithan, että nuori saa oman kappaleen kirjallisesta työsopimuksesta.
Palkka maksetaan sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti. Jos työehtosopimusta ei ole, palkan tulee olla vähintään 370 euroa kymmeneltä työpäivältä.
HUOM! Työnantaja voi palkata enintään kolme nuorta kesätyösetelin avulla.
Lainsäädäntö ja ohjeet:
Laki nuoresta työntekijästä https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930998
Ohje työnantajana toimimisesta https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/yritys_tyonantajana/
Yleinen työsopimus https://www.nurmijarvi.fi/wp-content/uploads/2020/02/tyosopimuspohja_YLEINEN.pdf
Kesätyösetelin maksuhakemus
Työnantaja: hae setelin maksatusta 31.10.2026 mennessä
Tee maksuhakemus täältä.
Liitteeksi tarvitaan työsopimus, palkanmaksukuitit sekä nuoren kesätyöseteli.