Suoraan sisältöön

Viikoittainen koronavirustilannekuva Itä-Savossa 1.3.2022

Kategoria: Koronavirus

Viimeisin koronavirustartunta on todettu: 28.2.2022
Tartuntojen lukumäärä: Viikolla 7 todettiin 427 ja viikolla 8 tartuntoja oli 428
Sairaalahoidossa: 2 potilasta sairaalassa ja 10 potilasta terveyskeskuksen vuodeosastolla
Koronatestaus: Positiivisten testitulosten osuus oli viimeisen viikon aikana noin 43 % kaikista testatuista.
Koronarokotetilanne: Ensimmäisen rokotteen saaneiden osuus on 90,7 %. Toisen rokotteen on saanut 88,6 %. Kolmannen rokotteen on saanut 68,3 %.

TARTUNTAMÄÄRÄT OVAT TASAANTUNEET

Viikolla 8 uusia tartuntoja oli saman verran kuin edellisellä viikolla. Vaikka tartuntamäärät ovat edelleen suuret, saattaa tämä viitata siihen, että epidemian huippu olisi tällä kertaa saavutettu. Seuraavat pari viikkoa näyttävät kehityksen suunnan.

THL:n tartuntaluvut eivät edelleenkään kerro Sosterin osalta todellista tilannetta. Positiivisten laboratoriotulosten siirtymisessä ISLABin tietojärjestelmästä THL:n rekisteriin on todettu ongelmia koko Itä-Suomen alueella ja asiaa selvitellään parhaillaan.

Ohjeet ja käytännöt koronatestauksista sekä eristyksestä pidetään ennallaan. Ohje löytyy Sosterin verkkosivuilta osoitteesta: https://www.sosteri.fi/koronavirus-sosterissa/kotikaranteenin-toimintaohjeet/. 

MASKISUOSITUS ALUEELLA JATKUU

Varsinaisia rajoitustoimia ei Sosterin alueella ole voimassa. Siitä huolimatta esimerkiksi maskisuositus alueella jatkuu.

  • Maskien käyttö sekä hygieniaohjeiden noudattaminen on edelleen tarpeellista, että saamme tartuntamäärät laskuun. Sairaana tulee myös pysyä kotona, perusterveydenhuollon johtava ylilääkäri Veikko Karvanen Sosterista muistuttaa.

Sosterin pandemiajohtoryhmä linjasi 22.2.2022, että hankaloituneen koronatilanteen vuoksi Sosterin kaikissa toimipisteissä henkilöstö ryhtyy käyttämään potilas- ja asiakastyössä FFP2-maskeja. Tämä ohje on voimassa 20.3.2022 saakka. 

ALUEELLA VOIMASSA OLEVAT SUOSITUKSET JA MÄÄRÄYKSET

  • Sosterin alueella on voimassa THL:n yleinen maskisuositus. THL suosittelee, että maskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä koko maassa. Suositus koskee 10 vuotta täyttäneitä, ja on sama sekä rokotetuille että rokottamattomille.
  • Maskisuositus jatkuu Sosterin kaikissa toimipisteissä. Sosteri suosittelee, että vastaanotoille saapuvat henkilöt käyttävät maskia, vaikka henkilöt olisivat saaneet täyden rokotesarjan.
  • Myös julkisissa sisätiloissa ja yksityistilaisuuksissa suositellaan noudatettavaksi yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeita.
  • Vierailut potilaiden luona sairaalan vuodeosastoilla, terveyskeskuksen kuntoutusosastoilla ja palveluasumisen yksiköissä ovat sallittuja vierailuohjeita noudattaen: vierailut vain terveenä, enintään kaksi vierasta kerrallaan. Ennen vierailuja on otettava yhteyttä yksikön henkilökuntaan. Noudata hygieniaohjeita ja käytä kasvomaskia.

Lisätiedot vain medialle

Veikko Karvanen, perusterveydenhuollon johtava ylilääkäri, Sosteri, 044 417 3201, veikko.karvanen@sosteri.fi