Suoraan sisältöön

Viemärilaitoksen toiminnassa Sulkavalla oli tunteja kestänyt häiriötilanne, joka käynnistyi myöhäisillalla 24.4.

Kategoria: Ajankohtaista

Tilanne havaittiin, kun pääjätevedenpumppaamolta tuli hälytys klo:22.44. Järvi-Saimaan Palveluiden päivystäjä aloitti tilanteen selvittämisen, ja havaitsi että sekä pumppaamolla että lähialueen tarkastuskaivoissa oli tulvatilanne. Paikalle hälytettiin imuautoja, jotta pumppaamon tilannetta pääsisi tutkimaan, ja jotta estettäisiin kiinteistöille ja ympäristölle aiheutuvat vahingot. Myös pelastuslaitosta tiedotettiin asiasta.

Kun jäteveden pinnat saatiin lopulta riittävän alas, ilmeni pumppaamon tuloyhteessä massiivinen tukos. Tukos saatiin poistettua ja aamuyöstä pumppaamon toiminta palautui normaaliksi.

Viemäriverkkoon päätyy lumen sulamisaikaan ylimääräistä vettä maastosta, joka aiheutti osaltaan tulvatilanteen nopean synnyn viemärissä, kun tukos esti pumppaamon normaalin toiminnan. Tukos on todennäköisesti ollut alun perin muualla viemäriverkostossa, ja lähtenyt liikkeelle, kun paine viemärissä on kasvanut riittävän suureksi. Vesistöön pääsi vuotamaan jätevettä ylivuotoreitin kautta, kun viemärin kapasiteetti ylittyi. Vesistöön päätyneen jäteveden määrästä ei ole tässä vaiheessa arviota. Sulamisvesien vuoksi, vesistöön päätynyt vesi on normaalia jätevettä laimeampaa.

Talousveden jakelussa tai laadussa ei ollut missään vaiheessa häiriöitä.

Viranomaisille on tiedotettu ympäristöön aiheutuneesta jätevesipäästöstä, ja jatkotoimista sovitaan asianosaisten tahojen kanssa. Tilanteen yksityiskohtia selvitetään edelleen. Lopullinen tilannekuva tiedotetaan Sulkavan kunnan ja Järvi-Saimaan Palveluiden kotisivuilla myöhempänä ajankohtana.

Kiitämme omaa henkilökuntaamme, sekä yhteistyötahoja erinomaisesta tilanteen hoidosta.

Anne Ruotsalainen
Vesihuoltopäällikkö
Järvi-Saimaan Palvelut Oy