OmaEloisa-mobiilisovellukseen on avattu elokuun aikana kolme ensimmäistä valmennusta digipolut-osioon. Itsenäisesti suoritettavia valmennuksia voi hyödyntää oman hyvinvoinnin edistämiseen.
– Valmennukset ovat maksuttomia ja niitä voi käyttää kuka tahansa ja milloin tahansa. Myös ammattilainen voi suositella valmennuksen aloittamista esimerkiksi tupakoinnin lopettamista harkitsevalle, digitaalisten terveyspalveluiden tulosaluepäällikkö Viivi Kaasinen kertoo.
OmaEloisan digipoluista löytyvät nyt Irti tupakasta, Irti ongelmallisesta rahapelaamisesta ja Juo vähemmän -valmennukset. Valmennukset sisältävät viikkokohtaisia tehtäviä, joista on apua ja tukea valmennuksen tavoitteen saavuttamiseen. Esimerkiksi Juo vähemmän -valmennus tarjoaa tukea alkoholin käytön vähentämiseen 13 viikon ajan aloittamisesta.
Valmennuksen voi aloittaa milloin tahansa. Uusi osio valmennuksesta avautuu aina maanantaisin, ja osioihin voi perehtyä juuri itselle sopivana ajankohtana. Valmennuksen aiheet näkee etukäteen, mutta aiheet ovat avattavissa viikko kerrallaan maanantaisin. Sovellus muistuttaa ilmoituksella, kun uusi aihe on avoinna.
Valmennuksissa ei kommunikoida sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, eikä asiakkaiden aktiivisuus näy ammattilaisille.
– Valmennuksia on tulossa vielä lisää tämän syksyn aikana. OmaEloisasta voi pian myös tarkastella omia terveystietoja, asioida laajasti eri asioissa Eloisan ammattilaisten kanssa sekä hyödyntää digitaalisia hoito- ja palvelupolkuja. Yhteydenpito oman ammattilaisen kanssa tulee mahdolliseksi OmaEloisan kautta, Kaasinen lupaa.
OmaEloisassa voi asioida ilman sovelluksen lataamista osoitteessa etelasavonha.fi.
OmaEloisa-sovelluksen ensimmäiset valmennukset:
- Irti tupakasta – omavalmennus tupakoinnin lopettamisen tueksi (14 viikkoa)
- Irti ongelmallisesta rahapelaamisesta – omavalmennus rahapeliongelmien hallintaan (13 viikkoa)
- Juo vähemmän – omavalmennus alkoholinkäytön vähentämiseen (13 viikkoa)
OmaEloisa-sovellus löytyy Android-käyttöjärjestelmän älypuhelimiin Google Play -sovelluskaupasta ja iOS-käyttöjärjestelmän älypuhelimiin App Store -sovelluskaupasta. Sitä voi käyttää eri kielillä, suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.