Suoraan sisältöön

TIEDOTE 3.3.2023: Lapsiperheen kotipalvelu tukee perheiden jaksamista maksuttomasti koko Eloisan alueella

Kategoria: Ajankohtaista

Lapsiperheen kotipalvelu tarjoaa tilapäistä apua ja tukea arkeen erityisissä elämäntilanteissa koko Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan alueella. Tuki voi olla esimerkiksi kotitöissä tai lastenhoidossa auttamista ja tähtää perheen omien voimavarojen vahvistamiseen. Lapsiperheen kotipalvelu on hyvinvointialueen aloittamisen myötä maksutonta koko Eloisan alueella.

Lapsiperheen kotipalvelu on tarkoitettu kaikenlaisille perheille, joilla on tilapäinen tuen tarve. Eloisan lapsiperhepalvelujen palvelualuepäällikkö Milla Ryynänen korostaa, että palvelu on tarkoitettu aivan kaikille perheille, joita kohtaa yllättävä elämäntilanne.

– Lapsiperheen kotipalvelu on tärkeä osa varhaista tukea ja sillä tuetaan vanhempien jaksamista. Erityinen elämäntilanne voisi olla esimerkiksi kaksosten syntyminen tai vanhemman sairastuminen, jolloin jaksaminen on kortilla. Tilanteet ovat hyvin moninaisia. Tällaisessa tapauksessa lapsiperheen kotipalvelun työntekijä voi vaikka auttaa kotitöissä tai hoitaa lasta, niin että vanhempi saa nukkua tai vaikkapa siivota itse rauhassa.

Maksutonta koko hyvinvointialueella

Etelä-Savon alueella palvelun maksullisuus on aiemmin riippunut kunnasta. Vuoden alusta lapsiperheen kotipalvelu on kuitenkin ollut kaikille Etelä-Savon alueella maksutonta. Palveluun voi myös saada palvelusetelin. Palvelua voi hakea sähköisesti Eloisan verkkosivuilta tai yhdessä sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Palvelun hakemisen jälkeen perheen tilanne arvioidaan yhdessä perheen kanssa ja lapsiperheen tukipalvelusta tehdään päätös.

– Lapsiperheen kotipalvelu ei kuitenkaan ole pelkkää ilmaista siivousapua vaan tavoitteellista toimintaa erityisessä elämäntilanteessa, jolla voimistetaan perhettä toimimaan itse. Pienellä arjen avulla voidaan ennaltaehkäistä muiden ongelmien syntymistä erittäin tehokkaasti, Ryynänen sanoo.

– On eletty sekin aika, kun lapsiperheiden kotipalvelua ei ollut lainkaan mahdollista myöntää ja nyt on palattu ehkä myös ”vanhaan hyvään aikaan”,  jolloin pienilläkin avuilla voitiin auttaa perheiden arkea, toteaa Eloisan sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Saara Tavi.

Lapsiperheiden palveluja voi hakea sähköisesti täältä: https://etelasavonha.fi/sahkoinen-asiointi/

Lapsiperheiden palveluista voi lukea lisää täältä: https://etelasavonha.fi/palvelut/lapset-nuoret-ja-perheet/

Lisätietoja:

Milla Ryynänen
Lapsiperhepalvelujen palvelualuepäällikkö
milla.ryynanenetelasavonha.fi
040 656 7488

Saara Tavi
Sosiaalipalvelujen toimialajohtaja
saara.tavietelasavonha.fi
044 417 4100