Suoraan sisältöön

Sulkavan Vapa-Veikot Sulkavan vuoden liikuttaja 2019!

Kategoria: Ajankohtaista

Sulkavan Vapa-Veikot valittiin Sulkavan Vuoden Liikuttajaksi 2019.

”Sulkavan Vapa-Veikot on liikuttanut sulkavalaisia, vapaa-ajan asukkaita ja matkailijoita matalalla kynnyksellä jo kymmeniä vuosia – vuonna 2019 perinteinen Soutu-uistelu järjestettiin jo 35. kerran. Sulkavan  Vapa-Veikot tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuksia ja kannustusta luonnossa liikkumiseen. He tekevät aktiivista yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja erityisesti lapset ja nuoret ovat olleet viime aikoina tärkeänä kohderyhmänä: on järjestetty mm. suuren suosion saanut kalapolku, laituripilkki, kalastusvälineiden valmistustilaisuuksia ja 4H:n eräkerhossa kalastusosio. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat mainiosti Vapa-Veikkojen toiminnassa: kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan, ja esimerkiksi pilkkikisojen sarjat huomioivat eri ryhmät. Sulkavan kunnan arvot näkyvät toiminnassa: kalastus on luonnossa liikkumista parhaimmillaan, toiminta on tasapuolista ja yhteisöllistä ja yritysmyönteisyys näkyy esimerkiksi palkintohankinnoissa!”

Vuoden Liikuttajan valitsi kunnanhallitus ja Vapa-Veikot palkittiin Etelä-Savon liikunta ja urheilu ry:n Etelä-Savon Urheilugaalassa lauantaina 31.1.2020. Palkinnon jakoi kunnanjohtaja Juho Järvenpää.

Lisätiedot:
Susanna Issakainen
kehittämispäällikkö (vs.)
susanna.issakainen@sulkava.fi
044 417 5212