Suoraan sisältöön

Pelastajat ja ensihoitajat järjestävät hyväntekeväisyysjuoksun syöpätutkimuksen hyväksi

Kategoria: Ajankohtaista

Pelastajat ja ensihoitajat järjestävät hyväntekeväisyysjuoksutempauksen Savonlinnassa jo neljättä kertaa. Tällä kertaa mukaan Cooper-testiä juoksemaan saadaan savonlinnalaisia nuoria. Tempauksella kerätään rahaa Syöpäsäätiölle. Lahjoitukset kohdistetaan tänä vuonna lasten syöpätutkimukseen.

 Hyväntekeväisyysjuoksu juostaan Kyrönniemen urheilukentällä Savonlinnassa perjantaina 1.11. klo 12–13. Juoksutempauksessa pelastajat suorittavat Cooper-testin täydessä savusukellusvarustuksessa. Ensihoitajat juoksevat testin joko joukkueena nukkea paareilla kantaen tai yksin ensihoitoreppu selässä. Leikkimieliseen kisailuun saadaan tällä kertaa mukaan myös savonlinnalaisia nuoria.

Syöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 30 000 ihmistä. Syöpärekisterin mukaan luku tulee olemaan vuonna 2030 jo yli 40 000. Miehet sairastuvat syöpään vähän enemmän kuin naiset. Palomiehillä on 2,6-kertainen riski sairastua eturauhassyöpään muihin suomalaismiehiin verrattuna.

”Hyvistä suojavarusteista huolimatta pelastajat altistuvat savusukelluksessa syöpävaarallisille aineille. Haluamme tempauksellamme kerätä varoja syöpätutkimukselle, ja myös muistuttaa työturvallisuuden edistämisen tärkeydestä pelastajan työssä”, ylipalomies Alan O’Leary sanoo.

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta.

”Tulkaahan kannustamaan meitä Kyrönniemen kentälle. Ja jos haluaa lahjoittaa syöpätyön hyväksi, sen voi tehdä melko pienelläkin summalla”, huomauttaa O’Leary.

Lahjoituksen Syöpäsäätiölle voi tehdä tällä nettisivulla: https://kerays.syopasaatio.fi/participant/espl-hyvantekevaisyys-cooper.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan tapahtumaa!