Sulkavan Vapa-Veikot Sulkavan vuoden liikuttaja 2019!
Sulkavan Vapa-Veikot valittiin Sulkavan Vuoden Liikuttajaksi 2019. ”Sulkavan Vapa-Veikot on liikuttanut sulkavalaisia, vapaa-ajan asukkaita ja matkailijoita matalalla kynnyksellä jo kymmeniä vuosia – vuonna…
Kunnalle avustusta vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen!
Kunta on saanut valtiolta avustuksen vähävaraisten perheiden 7-15 -vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen mahdollistamiseen! Tuki maksetaan avustuksena seuroille, jotka eivät kerää maksua niiltä…
Lapsiperhepaketti
Taas hyviä uutisia Sulkavalta! Sulkavan kunnanvaltuusto hyväksyi joulukuussa talousarvion vuodelle 2020. Talousarviossa hyväksyttiin mm. lapsiperhepaketti. Lapsiperhepaketti sisältää maksuttoman varhaiskasvatuksen, ylimääräisen, ns. 13. kuukauden…
5.12.2019 juhlallisuuksien kooste ja palkitsemiset
Torstaina 5.12. yhtenäiskoulun juhlasalissa tavattiin kunnan uusia asukkaita ja vietettiin itsenäisyyden juhlaa. Ensin vuorossa oli kunnan uusien asukkaiden tapaaminen. Tapaamisessa käytiin pieni katsaus…
Kuntoportaat avattu virallisesti!
Kukkomäen kuntoportaat avattiin virallisesti juhlallisin menoin nauhan leikkauksella ja kahvituksella perjantaina 1.11.2019. Tervetulotoivotuksen ja nauhan leikkaamisen suoritti kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli seuranaan kuntoportaiden…
Sulkavalle kunniamaininta
Sulkava on saanut kunniamaininnan Etelä-Savon Yrittäjien ja Etelä-Savon maakuntaliiton yhdessä järjestetyssä Yrittäjäystävällinen kunta -kilpailussa! ”Kunnassa uskotaan positiivisesti omiin mahdollisuuksiin. Laadukkaat tietoliikenneyhteydet takaavat etätyön…
Senioriliikuntaa!
Senioreille on tarjolla liikuntaa niin Sulkavalla, kuin Lohilahdellakin! Syksyllä 7.10.-13.12 Sulkavalla: Ma klo 13-14 Seniorilenkki ja jumppa kukkomäen maastossa ja ulkokuntosalilla. Sadepäivisin jumpataan…
Suurin osa itäsuomalaisista on valmiita tekemään muutoksia omaan liikkumiseensa
Ensimmäinen laaja liikkumista ja ilmastonmuutosta käsittelevä kyselytutkimus on julkaistu. Kyselyn on toteuttanut Pohjois-Savon ELY-keskus yhteistyössä Etelä-Savon- ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitojen, sekä Pohjois-Savon liiton kanssa…
Kukkomäen ulkokuntoilusali vapaassa käytössä!
Tervetuloa kuntoilemaan Kukkomäen ulkokuntoilusalille. Tässä reitistökoordinaattorimme Lauri näyttää pari tapaa hyödyntää laitteita, suosittelemme lukemaan kuitenkin käyttöohjeet huolella!
Julkaisuvapaa tiedote: Kuumienkivien alueen veden laatu hyvä
Sulkavan kunta tiedotti Kuumienkivien alueen jätevesivuodosta Alanteeseen perjantaina 31.5.2019. Havaitun jätevesivuodon syynä on ollut se, että alueelle vuonna 2017 rakennetun kerrostalon jätevesiputki oli…