Suoraan sisältöön

Etelä-Savon päihdetilannekysely – OTA KANTAA!

Kategoria: Ajankohtaista

Selvitämme kyselyllä Etelä-Savon asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet, nuuska, sähkösavuke eli vape, nikotiinipussit) ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Haluamme tietää, millaiset asiat päihteiden ehkäisytyössä olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan kohteita, ja millaisia keinoja pidetään hyvinä. Kyselyn avulla pyrimme parantamaan ehkäisevän päihdetyön suunnittelua Etelä-Savon alueen kunnissa.

Kyselyyn voi osallistua nimettömästi ja luottamuksellisesti tiistaihin 30.4.2024 saakka. Yksittäisten vastaajien vastaukset eivät ole tunnistettavissa. Jokainen näkemys ja idea on arvokas työmme kehittämisessä. Päihdetilannekyselyjä on toteutettu Etelä-Savossa vuosina 2019 ja 2022 ja vastaavia kyselyjä tehdään myös muilla paikkakunnilla ympäri Suomen. Tiedon keruusta vastaa oma asuinkuntasi Etelä-Savossa ja tiedon käsittelystä Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointikoordinaattori. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 10 -15 minuuttia.

Kiitos, jos Sinulla on hetki aikaa auttaa meitä paikallisen ehkäisevän päihdetyön kehittämisessä!

Osallistu kyselyyn tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/94F3D1DB5FFC3A51

Lisätietoja kyselystä: Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen

Sähköposti eeva.hakkinen@etelasavonha.fi

Puh. 0443512321