Suoraan sisältöön

Avustukset

Sulkavan kunta myöntää toiminta-avustuksia vuosittain liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimintaa tekevien yhdistysten toiminnan tukemiseen.

Avustettavien yhdistysten on järjestävä toimintaansa Sulkavalla tai toiminnan on muuten kohdistuttava merkittävästi sulkavalaisiin. Toiminnan on edistettävä sulkavalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Yhteisöllisyyden vahvistaminen ja kuntalaisten aktivoiminen ovat tärkeitä avustettavan toiminnan tavoitteita.

Hakuaika liikunta-, kulttuuri ja nuorisojärjestöjen avustuksille on vuonna 2021 poikkeuksellisesti syksyllä, jatkossa hakuaika on keväisin. Sulkavan kunnan hallintosäännön mukaan peruspalvelulautakunta hyväksyy avustusperiaatteet ja kehittämispäällikkö jakaa avustukset avustusperiaatteiden mukaisesti, talousarvion puitteissa.

Liikunta-, kulttuuri ja nuorisojärjestöjen avustus

Lisätiedot ja hakulomake julkaistaan lokakuun aikana.