Suoraan sisältöön

Tiedote: Sosterin alueella kevennyksiä aikuisten ryhmäharrastusten rajoituksiin

Kategoria: Koronavirus

Sosterin alueellinen Covid- koordinaatioryhmä päätti kokouksessaan tänään keventää rajoituksia STM:n 10.5.2021 antaman ohjeistuksen mukaan.

12-18 vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta jatkuu normaalisti, mutta turnaustyyppisiä tapahtumia ja turnausmatkoja suositellaan järjestettävän vain epidemian perustasolta ja -tason alueille.

Aikuisten ryhmäharrastustoimintaa koskevaa suositusta kevennetään siten, että myös joukkuelajit ovat sallittuja.

Ryhmäharrastustoimintaan käytettävien sisä- tai ulkotilojen käytön edellytys on, että tilojen hallinnasta vastaavan on järjestettävä tilassa tai sen osassa oleskelu osallistujamäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muilla tavoin siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Kuntosaleilla ja muissa liikuntatiloissa suositellaan huomioimaan vähintään kahden metrin turvaväli ja hygieniaohjeistusten toteutuminen.

Itä-Suomen aluehallintovirasto päättää mahdollisista muutoksista yleisötilaisuuksien henkilömääriä koskeviin rajoituksiin viikolla 20. Siihen saakka Itä-Savon alueella on voimassa kuuden henkilön rajoitus.

Myös muista kevennyksistä nykyisiin rajoituksiin linjataan seuraavan kerran viikolla 20.

Lisätiedot vain medialle

Veikko Karvanen, perusterveydenhuollon johtava lääkäri, 044 417 3201