Kesä lähestyy ja tällä viikolla juhlitaan vappua. Jotta tuleva kesä on hyvä, tulee tapaamisia edelleen välttää.
Sosteri muistuttaa, että Itä-Savon alueella on voimassa Itä-Suomen aluehallintoviraston määräys, joka rajaa yleiset tilaisuudet ja tapahtumat enimmillään kuuteen henkilöön. Sosteri suosittaa rajaamaan myös yksityistilaisuudet enimmillään kuuteen henkilöön.
- Vappua kannattaa juhlia vain oman lähipiirin kesken, nyt ei ole kokoontumisten tai bileiden aika. Kontaktien minimointi on edelleen tärkeää, jotta koronavirustilanne ei pääse lehahtamaan alueella jälleen huonoksi, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen Sosterista muistuttaa.
Vaikka Sosterin alueen koronatilanne on huomattavasti petraantunut muutaman viikon takaisesta hankalasta tilanteesta, vielä ei olla maalissa.
- Nyt ei kannata liian hätiköidyillä päätöksillä pilata hyvää kehitystä. Sen vuoksi tarkastelemme myös rajoitusten mahdollisia kevennyksiä vasta vapun jälkeen, Luukkonen kertoo.
Koronarokotteen on alueen väestöstä saanut tällä hetkellä noin 36 prosenttia. Rokotustahti on hyvä ja riippuen rokotteiden saannista alueen väestö on todennäköisesti kertaalleen rokotettu kesäkuun loppuun mennessä.
Lisätiedot vain medialle
Jaana Luukkonen, johtajaylilääkäri, Sosteri, 044 417 3620