Suoraan sisältöön

Omassa kodissa työskentelevän perhepäivähoitajan määräaikainen tehtävä

Kategoria: Kuulutukset

Sulkavan varhaiskasvatuksessa on haettavana omassa kodissa työskentelevän perhepäivähoitajan määräaikainen tehtävä ajalle 2.1.2023-31.8.2023. Tehtävän jatko katsotaan kevään 2023 aikana varhaiskasvatuksen lapsimäärän mukaan.

Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan omassa kodissa tapahtuvaa varhaiskasvatustoimintaa, jossa lasten leikki, perushoito ja vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö korostuvat. Perhepäivähoitajan omassa ryhmässä voi olla enintään neljä alle kouluikäistä lasta perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Lasten hoitoajoista sovitaan aina yhdessä perheiden, hoitajan ja päiväkodin johtajan kanssa, joka toimii myös perhepäivähoitajan esihenkilönä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus.

Palkkaus ja muut etuudet määräytyvät KVTES:n mukaan.

Valitun on esitettävä rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus työsuhteen alkaessa. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

Hakemukset tulee toimittaa 7.12. klo 12:00 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset ja CV:n voi tarvittaessa toimittaa osoitteeseen Päiväkoti Touhula, Mariannika Auvinen, Uitonrinne 15, 58700 Sulkava. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja puh. 044 417 5320/ mariannika.auvinensulkava.fi.

Sulkavan kunta on savuton työpaikka.

Sulkava 22.11.2022
Sulkavan peruspalvelulautakunta