Lohilahden uoma ja delta

Lohilahden taajama sijaitsee noin 30 km Sulkavan kirkonkylältä Imatran suuntaan. Matkan varrella on myös Vilkaharjun ja Telakanavan geopark -kohteet sekä Vekaransalmi, jossa vielä kuljetaan lossilla. Salmen yli rakennetaan silta, joka valmistuu vuoden 2019 lopulla.

Lohikoski on ollut mukana Saimaan jääjärven synnyssä, kun noin 11 800 vuotta sitten Baltian jääjärvi –vaiheen jälkeen kolme paikallista jääjärveä eli Etelä-Saimaan, Säämingin ja Pohjois-Karjalan jääjärvet yhdistyivät Saimaan jääjärveksi Lohikosken ja Lohilahden kautta. Vesi virtasi leveällä alueella useita reittejä pitkin ja kosken synnyn yhteydessä sen eteen kerrostui delta Etelä-Saimaan jääjärven tasoon.

Nykyisin deltan päällä sijaitsevat Lohikosken kirkko ja hautausmaa.
Lohikoskessa vielä toimiva mylly on jauhanut viljaa näihin päiviin saakka. Myllyalueella, os. Myllytie 123, Lohilahti, toimii pieni caravan alue.

Karttalinkki Lohilahdelle tässä.