Suoraan sisältöön

Liukastumiset talviliikkumisen riesana

Kategoria: Ajankohtaista

Liikenneturvallisuustoimijan uutiskirje 1/2018: taustaa sekä ohjeita ja neuvoja. Lisää tietoa liikenneturvallisuudesta löytyy kunnan sivuilta täältä.

Liukastumiset ovat yksi yleisimmistä sairaalahoitoon johtaneista tapaturmista, mikä näkyy tilastopiikkinä erityisesti joulukuusta maaliskuuhun. Jopa neljä kymmenestä suomalaisesta on kertonut liukastuneensa vuoden aikana, mutta silti vain harva kulkija varautuu liukkaisiin keleihin mitenkään. Tämä selviää Liikenneturvan tuoreesta kyselystä.

Vaikka liukastuminen saattaa tuntua harmittomalta, varsinkin iäkkäät ihmiset joutuvat usein lääkäriin tai sairaalaan, kun jalka lipeää. Yli 75-vuotiaista jopa 70 prosenttia tarvitsee hoitoa liukastuttuaan. Liukastumiset aiheuttavat paljon haittaa myös työikäisillä, esimerkiksi poissaoloja töistä. Työmatkalla sattuneista tapaturmista nimittäin suurin osa johtuu kaatumisista, liukastumisista ja kompastumisista (Liikenneturva, THL).

THL:n tilastojen mukaan Manner-Suomessa tapahtui vuosina 2011-2015 vuosittain keskimäärin 4 300 sairaalahoitoa vaatinutta liukastumistapaturmaa (kaatuminen jää- tai lumikelillä). Tämä tarkoittaa vuosittain noin 80 sairaalahoitoa edellyttävää liukastumistapaturmaa 100 000 asukasta kohden. Maakunnittain tarkasteltuna ja asukaslukuun suhteutettuna liukastumistapaturmien määrä on korkein Lapissa, Kainuussa ja Keski-Suomessa (ks. kaavio).

Parhaita keinoja estää kaatumisia liukkaalla kelillä ovat ennakointi ja kiireen välttäminen, mutta niiden lisäksi kannattaa panostaa pitäviin, leveäpohjaisiin talvikenkiin sekä erityisen liukkaalla säällä myös kenkien päälle pujotettaviin liukuesteisiin. Myös kännykkä kannattaa pitää taskussa, sillä tarkkaamattomuus on usein syynä liukastumiseen.

Seitsemän tärkeää askelta liukastumistapaturmien ehkäisyyn

>> http://www.kotitapaturma.fi/pysy-pystyssa/

Neljä kymmenestä kaatunut liukastumalla (Liikenneturva)
>> https://www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/nelja-kymmenesta-kaatunut-liukastumalla

Missä on Suomen liukkain kylä? Osallistu kilpailuun!
https://www.invalidiliitto.fi/paakallokelit

Jalkineet kelin mukaan – liukuesteet superliukkaille
https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/pitoa-jalankulkuun

Muistilista talvikunnossapidon vastuutahoille
https://www.invalidiliitto.fi/talvikunnossapito-kannattaa

Liukastumistapaturmat maakunnissa (pdf)