Suoraan sisältöön

Kysely sulkavalaisille nuorille

Sulkavan nuorten palveluita on alettu kehittämään moniammatillisen työryhmän voimin ja nuorten palveluista on koottu palvelukuvaus. Nyt haluamme kartoittaa, ovatko palvelut nuorten mielestä riittäviä ja oikeanlaisia ja kokevatko nuoret pääsevänsä itse vaikuttamaan palveluihin ja päätöksentekoon.

Kohderyhmä ja kyselyyn vastaaminen

Kysely on suunnattu 12-29 -vuotiaille sulkavalaisille.

Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa Sulkavan nuorten palveluiden käyttöä, toiveita ja tarpeita. Toivomme, että nuoret kertovat mielipiteitään tämän kyselyn kautta, jotta heille voidaan kehittää kiinnostavaa tekemistä ja sopivia tukimuotoja. On tärkeää, että nuoret pääsevät vaikuttamaan heitä koskeviin palveluihin!

Kyselyyn on nopea vastata ja se on anonyymi eli vastaajan henkilöllisyys ei käy ilmi vastauksista.

Kysely on avoinna 21.5.-31.7.2021.

Kyselyn tulokset

Kyselyn tuloksia kootaan yhteen kesän aikana ja niistä tiedotetaan kunnan nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Moniammatillinen työryhmä jatkaa nuorten palvelujen kehittämistä kyselyn tulosten pohjalta syksyllä 2021. Toivomme, että nuoret kertovat mielipiteitään kyselyn kautta, jotta heille voidaan kehittää kiinnostavaa tekemistä ja sopivia tukimuotoja.

On tärkeää, että nuoret pääsevät vaikuttamaan heitä koskeviin palveluihin!

Kyselylomake

Käy vastaamassa kyselyyn seuraavasta linkistä;

Kysely sulkavalaisille nuorille >>