Sulkavalle on rakentumassa koira-aitaus kirkonkylälle Haapakujalle!
Koira-aitaus on paikka, jossa koirat ja koiranomistajat kohtaavat: koirat saavat temmeltää vapaana kuitenkin omistajiensa/haltijoidensa valvonnassa.
Hankkeen tausta on valtuustoaloitteessa ja se kirjattiin kunnan investointiohjelmaan kuluvalle vuodelle.
Hankkeeseen saatiin kesällä Rajupusu Leaderin kautta investointiavustus, joka on 50 % rakentamisen kustannuksista. Leader-ryhmän hallitus perusteli hankkeen tukemista mm. kunnassa olevalla positiivisella pöhinällä ja sillä, että kunnassa on toivottu koira-aitauksen (/-puiston) toteuttamista pitkään. Naapurikuulemiset toteutettiin kesällä.
Noin 1800 neliön kokoisen aitauksen rakentamista koordinoivat Sulkavan kunnan työelämäpalvelut.
Aitaus valmistuu vuoden 2020 aikana ja aitauksen avaamisesta tiedotetaan erikseen.
Lisätiedot:
Susanna Issakainen
kehittämispäällikkö (vs.)
susanna.issakainen@sulkava.fi
p. 044 417 5212 (myös WhatsApp)