Kahdeksan uutta koronatartuntaa viikonlopun aikana
Perjantain ja lauantain aikana Sosterin alueelle on todettu yhteensä kahdeksan uutta koronatartuntaa. Tartunnoista kaksi on todettu Sulkavalla ja kuusi Savonlinnassa. Tartunnoista kaksi liittyy…
Tiedote: Neljä uutta koronatartuntaa Sosterin alueella – Kerimäen terveyskeskuksen vastaanotto on tänään suljettu päiväksi
Kerimäen terveyskeskuksen työntekijällä on todettu koronatartunta. Sosterin tartunnanjäljitys on tavoittanut kaikki Kerimäen terveysasemalla altistuneet. Kerimäen terveyskeskuksen vastaanotto on tämän päivän 20.8.2021 ajan suljettu….
TIEDOTE: Kolme uutta koronatartuntaa on todettu Sulkavalla
Kolme uutta koronatartuntaa on todettu edellisen tiedotteen jälkeen Sulkavalla. Tartuntaketjussa on tähän mennessä nämä kolme tartuntaa. Karanteeniin on asetettu yhteensä 41 henkilöä, sisältäen…
TIEDOTE: Kuusi uutta koronatartuntaa on todettu Sosterin alueella
Eilisen tiedotteen jälkeen on todettu kuusi uutta koronatartuntaa, joista neljä Savonlinnassa ja kaksi Sulkavalla. Tartuntojen vuoksi koululuokkia on asetettu karanteeniin Sulkavalla. Tartunnoista yksi…
Altistumispaikkoja koronavirukselle Sosterin alueella
Ulkopaikkakuntalainen koronaviruspositiivinen on asioinut Sosterin alueella tartuttavuusaikana. Koronavirukselle on voinut altistua seuraavissa paikoissa: to 29.7.- pe 30.7. klo 23.30-01.30, Höyryn terassi, Savonlinna pe…
Sosterin tiedote: 500 koronarokotusta ilman ajanvarausta torstaina 5.8.2021
Sosteri järjestää Walk in -rokotuspäivän Savonlinnan pääterveysaseman rokotuspisteellä torstaina 5.8.2021 kello 8:00 – 18:00. Tempauksella tavoitellaan mukaan yli 16 vuotiaita henkilöitä, jotka eivät…
Tiedote: Myös Sosterin alueella alkaa näkyä valtakunnallinen ilmiö 18-25-vuotiaista nuorista koronavirustartunnoille alttiina ikäryhmänä
TIEDOTE 26.7.2021 Myös Sosterin alueella alkaa näkyä valtakunnallinen ilmiö 18-25-vuotiaista nuorista koronavirustartunnoille alttiina ikäryhmänä Tämän vuoksi Sosterin tartunnanjäljitystiimi haluaa muistuttaa alueen fiksua ja…
Tiedote: Sosterin alueella kevennyksiä aikuisten ryhmäharrastusten rajoituksiin
Sosterin alueellinen Covid- koordinaatioryhmä päätti kokouksessaan tänään keventää rajoituksia STM:n 10.5.2021 antaman ohjeistuksen mukaan. 12-18 vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta jatkuu normaalisti, mutta…
Tiedote: Sosterin alue siirtyy koronaepidemiassa perustasolle maanantaista 10.5. alkaen
Sosterin alue siirtyy koronaepidemiassa perustasolle maanantaista 10.5. alkaen Sosterin alueen koronakoordinaatioryhmä päätti kokouksessaan 5.5., että Itä-Savon sairaanhoitopiirin alue siirtyy koronaepidemiassa perustasolle maanantaista 10.5….
Sosterin tiedote: Vappu tulee viettää vain oman lähipiirin kanssa
Kesä lähestyy ja tällä viikolla juhlitaan vappua. Jotta tuleva kesä on hyvä, tulee tapaamisia edelleen välttää. Sosteri muistuttaa, että Itä-Savon alueella on voimassa…