Tietosuoja

Tietosuoja

Tietosuoja on yksilön perusoikeus, joka turvaa rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien toteutumisen henkilötietojen käsittelyssä. Henkilötiedolla tarkoitetaan sellaisia tietoja, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, paikannustiedot, henkilötunnus, asiakastiedot ja tietokoneen IP-osoite.

Tietosuojaa koskeva lainsäädäntö on juuri uudistunut. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016/EU) soveltaminen astui voimaan 25.5.2018. Asetuksen tavoitteena lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, vahvistaa rekisteröityjen oikeuksia valvoa henkilötietojensa käsittelyä ja yhtenäistää tietosuojasääntelyä EU:ssa. Tammikuun alussa 2019 voimaan tullut kansallinen Tietosuojalaki (1050/2018) täydentää ja täsmentää tietosuoja-asetuksen määräyksiä.

Henkilötiedon käyttö Sulkavan kunnan palveluissa

Kun olet asiakkaana Sulkavan kunnan palveluissa tai muutoin asioit kunnan kanssa, kunta kerää henkilötietojasi toteuttaessaan lakisääteistä, yleistä etua tai julkista vallankäyttöä vaativaa tehtävää. Joissakin tapauksissa henkilötiedon kerääminen voi perustua myös suostumukseen tai asiakaspalvelusopimukseen.  Henkilötietoja kerätään vain siinä määrin kuin se on tarpeellista asian hoitamiseksi. Sulkavan kunnan henkilöstö noudattaa henkilötietojen käsittelyssä ja arkistoinnissa hyvää tietojenkäsittelytapaa, tietosuojalainsäädäntöä, kansallisia ohjeita ja suosituksia (mm. Arkistolaitos ja Kuntaliitto) sekä hyviä tietosuojakäytänteitä. Henkilötietoja käsitellään huolellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Henkilötietojen käsittelyä myös valvotaan ja järjestelmien käyttöä seurataan. Henkilöstö suorittaa tietosuojaa koskevan verkkokoulutuksen säännöllisesti.

Sulkavan kunta kerää henkilötiedot eri rekistereihin käyttötarkoituksen mukaan. Henkilörekistereiden tietosuojaselosteet päivitetään kevään 2019 aikana uuden tietosuojalainsäädännön mukaisiksi ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Tietosuojaselosteiden avulla saat selville henkilötiedon käsittelyn tarkoituksen ja muut käsittelyn kannalta tärkeät asiat. Päivitettyjä tietosuojaselosteita odottaessa voit tarvittaessa kysyä lisätietoa Sulkavan kunnan tietosuojavastaavalta, joka on yhteinen Savonlinnan kaupungin kanssa.

Uudesta tietosuojalainsäädännöstä voit lukea lisätietoa oheisista linkeistä:

 

Tietosuojavastaava:

Tarja Vellonen
puh. 044 417 4040
tietosuojavastaava@savonlinna.fi